31st maalis2011

31.3.-23.4.2011
Kimmo Räisänen: LUONNOLLINEN ELÄMÄ

Luonnollinen elämä
Isäni kuoltua elokuussa 2009 ei hetkeen ollut mitään. Sitten ryhdyin tutkimaan hänestä ottamiani kuvia.
Olin aloittanut isäni kuvaamisen ensimmäisellä kamerallani 1980-luvun alussa. Kannoin kameraa mukanani kalastellessamme ja metsätöissä. Kasvimaalla kuvasin isän istuttamassa perunoita, kitkemässä ja korjaamassa satoa. Samalla tyylillä, ohimennen, kuvasin silloinkin kun puutarha ei kukoistanut.
Ei isän kuvaaminen erityisen helppoa ollut, se vaati minulta uskallusta. Isäni oli isäni, sodan kokenut mies ja aivan toista sukupolvea. Siksi kai häntä kuvasinkin.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Freelancer lehtikuvaaja Kimmo Räisänen, (s. Pieksämäen maalaiskunta 1961) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden taideteollisesta opistosta 1987 ja on siitä lähtien asunut ja työskennellyt Helsingissä. Lehtityönsä ohella Räisänen on pitänyt useita valokuvanäyttelyitä sekä opettanut valokuvausta.

Räisänen on julkaissut kaksi valokuvakirjaa. Vuonna 2001 ilmestynyt Maan vetovoima–Natural Forces kuvaa laskuvarjojääkäreiden koulutusta vaihtelevissa olosuhteissa eripuolilla Suomea. Kansalaiset–Citizens, Musta Taide 2008, on kokoomateos Räisäsen kuvista vuodesta 1981.

Luonnollinen elämä © - Kuvaa ei saa käyttää eikä kopioida ilman kuvaajan suostumusta. Perhonen © - Kuvaa ei saa käyttää eikä kopioida ilman kuvaajan suostumusta. Talo © - Kuvaa ei saa käyttää eikä kopioida ilman kuvaajan suostumusta. Veneen veto © - Kuvaa ei saa käyttää eikä kopioida ilman kuvaajan suostumusta.

Lehdistökuvat:
Luonnollinen elämä, Perhonen, Talo ja Veneen veto.
Veneen veto on kuvattu vuonna 1989. Kuva talosta ja isästä, perhonen ja näyttelyn nimikuva isä mökkirannassa ovat kesältä 2005. Näyttelyn viimeiset kuvat ovat syksyltä 2009 ja talvelta 2010.

Kimmo Räisänen
kimmo.raisanen@welho.com
0400-605 025