02nd marras2016

Verena Winkelmann ”Fathers” 3.11.-15.12.2016

“Koska olin perheeni esikoslapsi, minusta otettiin paljon valokuvia,” kirjoitti Franz Kafka 28.10.1912 kihlatulleen Felice Bauerille. Kafkaa viehättivät valokuvauksen mahdollisuudet, ihmisten vangitseminen filmille ja heidän välistensä suhteiden kuvaaminen. Hänen kiinnostuksensa oli osittain julman itseironista. Hänelle yksityinen perhekuva oli kaksiteräinen reflektoinnin kohde, yhdellä kertaa peilinä vieraannuttava, toisaalta mahdollisuus käyttää tätä tuttuuden puutetta kielenä lapsen ja vanhemman välillä ja kehittää sitä tekstin muotoon. ”Se on kokonainen muodonmuutosten sarja,” kirjoitti Kafka samassa kirjeessään. ”Tulet näkemään.”

Meidän ei tarvitse nähdä Kafkan valokuvia voidaksemme ymmärtää lapsen ja vanhemman epäsuhtaa. Häiritsevät ristiriidat olivat myös Kafkan kirjoitustyön johtoaihe. Hänelle keskeinen henkilö oli isä, ”minun viholliseni ja minä hänen, kuten luontomme on meille määrännyt.” Kafka kirjoittaa: ”Ihailen ja pelkään isääni suuresti. Voin koettaa unohtaa hänet, mutta en pääse koskaan eroon hänen vaikutuksestaan.”

Perinteinen kuva perheestä liittyi porvariston nousuun Euroopassa. Valtaa käyttävä isähahmo ja poissaoleva, puuttuva isä olivat 1700-luvun valistuksen tulosta. Feminismi ja sukupuolentutkimus ovat sittemmin kyseenalaistaneet tämän keskiluokkaisen, perinteisen kuvan sukupuolten rooleista perheissä. Myös työmarkkinoiden vaatimukset ja moderni perhepolitiikka (varsinkin Skandinaviassa) ovat osallisena tässä kehityksessä. Miehet voivat nyt olla isiä, jotka siirtyvät isänä olemisesta isinä toimimiseen. Verena Winkelmann on kuvissaan pohtinut, mitä nämä uudet aktiiviset isät ovat. Valokuvat on otettu Norjassa vuosina 2009-2013. Keskiössä on isien ja heidän lastensa fyysinen läheisyys, mutta kuvissa voi löytää viittauksia taidehistoriaan, kuten antiikin veistoksiin, Renessanssin muotokuvamaalauksiin ja Madonna ja lapsi-aiheisiin. Fathers -näyttely on essee, joka pohtii, mutta ei tarkoituksella anna suoria vastauksia.

Näyttelyn teksti on lyhennetty käännös Stephanie Bremerichin tekstistä

“As firstborn, I was photographed a great deal,” wrote Franz Kafka on November 28, 1912, to his betrothed, Felice Bauer. Kafka was fascinated by the possibilities of photography, of capturing people on film and depicting relationships – fascinated in a way that was, at times, cruelly self-ironizing. For him the private family portrait was a double-edged medium for reflection, seen on the one hand as a photographic mirroring of a profound sense of alienation and, on the other, as a starting point, a way into reflecting in language this lack of familiarity between child and parent and developing it in the form of a text. “There is a whole succession of metamorphoses,” he wrote in the same letter, and further on: “You will see. ”

We do not see the photographs that Kafka speaks of to understand that there is a disparity between the child and parent being articulated here, an incongruity that has become “essential” in the truest sense of the word. Disturbed and disturbing relationships are a leitmotif in Kafka’s work. In particular, the father, who “is my enemy and I his, as is determined by our nature,” is repeatedly the central focus of his writing. “My admiration for this person [is] perhaps as great as my fear of him,” writes Kafka. “I can get around him if I have to, but there’s no getting over him.”

There is a reason why both the patriarchal father figure and the absent, missing father are firmly anchored in our cultural memory. Our traditional idea of the family is a product of the eighteenth century and is closely connected with the Enlightenment and the rise of the bourgeoisie in Europe. Feminism and gender studies – not to mention the demands of a flexible labour market and modern family politics (for example in Scandinavia) – have led to a questioning the middle class’s traditional understanding of roles and its view of the family. And men can (and should) be fathers, men who make the shift “from fatherhood to fathering”. Verena Winkelmann examines the question what do these “new fathers” look like. The photographs were taken in Norway between 2009 and 2013. The focus is in the physical closeness between fathers and child. You may find yourself reminded of the sculpture of classical antiquity, of Renaissance portrait painting, of the traditional iconography of Madonna and Child. Fathers can be seen as an essay, where the intention is not to provide answers.

Text is abbreviation from a text by Stephanie Bremerich