Menneet

Verena Winkelmann ”Fathers” 3.11.-15.12.2016

“Koska olin perheeni esikoslapsi, minusta otettiin paljon valokuvia,” kirjoitti Franz Kafka 28.10.1912 kihlatulleen Felice Bauerille. Kafkaa viehättivät valokuvauksen mahdollisuudet, ihmisten vangitseminen filmille ja heidän välistensä suhteiden kuvaaminen. Hänen kiinnostuksensa oli osittain julman itseironista. Hänelle yksityinen perhekuva oli kaksiteräinen reflektoinnin kohde, yhdellä kertaa peilinä vieraannuttava, toisaalta mahdollisuus käyttää tätä tuttuuden puutetta kielenä lapsen ja vanhemman välillä ja kehittää sitä tekstin muotoon. ”Se on kokonainen muodonmuutosten sarja,” kirjoitti Kafka samassa kirjeessään. ”Tulet näkemään.”

Meidän ei tarvitse nähdä Kafkan valokuvia voidaksemme ymmärtää lapsen ja vanhemman epäsuhtaa. Häiritsevät ristiriidat olivat myös Kafkan kirjoitustyön johtoaihe. Hänelle keskeinen henkilö oli isä, ”minun viholliseni ja minä hänen, kuten luontomme on meille määrännyt.” Kafka kirjoittaa: ”Ihailen ja pelkään isääni suuresti. Voin koettaa unohtaa hänet, mutta en pääse koskaan eroon hänen vaikutuksestaan.”

Perinteinen kuva perheestä liittyi porvariston nousuun Euroopassa. Valtaa käyttävä isähahmo ja poissaoleva, puuttuva isä olivat 1700-luvun valistuksen tulosta. Feminismi ja sukupuolentutkimus ovat sittemmin kyseenalaistaneet tämän keskiluokkaisen, perinteisen kuvan sukupuolten rooleista perheissä. Myös työmarkkinoiden vaatimukset ja moderni perhepolitiikka (varsinkin Skandinaviassa) ovat osallisena tässä kehityksessä. Miehet voivat nyt olla isiä, jotka siirtyvät isänä olemisesta isinä toimimiseen. Verena Winkelmann on kuvissaan pohtinut, mitä nämä uudet aktiiviset isät ovat. Valokuvat on otettu Norjassa vuosina 2009-2013. Keskiössä on isien ja heidän lastensa fyysinen läheisyys, mutta kuvissa voi löytää viittauksia taidehistoriaan, kuten antiikin veistoksiin, Renessanssin muotokuvamaalauksiin ja Madonna ja lapsi-aiheisiin. Fathers -näyttely on essee, joka pohtii, mutta ei tarkoituksella anna suoria vastauksia.

Näyttelyn teksti on lyhennetty käännös Stephanie Bremerichin tekstistä

“As firstborn, I was photographed a great deal,” wrote Franz Kafka on November 28, 1912, to his betrothed, Felice Bauer. Kafka was fascinated by the possibilities of photography, of capturing people on film and depicting relationships – fascinated in a way that was, at times, cruelly self-ironizing. For him the private family portrait was a double-edged medium for reflection, seen on the one hand as a photographic mirroring of a profound sense of alienation and, on the other, as a starting point, a way into reflecting in language this lack of familiarity between child and parent and developing it in the form of a text. “There is a whole succession of metamorphoses,” he wrote in the same letter, and further on: “You will see. ”

We do not see the photographs that Kafka speaks of to understand that there is a disparity between the child and parent being articulated here, an incongruity that has become “essential” in the truest sense of the word. Disturbed and disturbing relationships are a leitmotif in Kafka’s work. In particular, the father, who “is my enemy and I his, as is determined by our nature,” is repeatedly the central focus of his writing. “My admiration for this person [is] perhaps as great as my fear of him,” writes Kafka. “I can get around him if I have to, but there’s no getting over him.”

There is a reason why both the patriarchal father figure and the absent, missing father are firmly anchored in our cultural memory. Our traditional idea of the family is a product of the eighteenth century and is closely connected with the Enlightenment and the rise of the bourgeoisie in Europe. Feminism and gender studies – not to mention the demands of a flexible labour market and modern family politics (for example in Scandinavia) – have led to a questioning the middle class’s traditional understanding of roles and its view of the family. And men can (and should) be fathers, men who make the shift “from fatherhood to fathering”. Verena Winkelmann examines the question what do these “new fathers” look like. The photographs were taken in Norway between 2009 and 2013. The focus is in the physical closeness between fathers and child. You may find yourself reminded of the sculpture of classical antiquity, of Renaissance portrait painting, of the traditional iconography of Madonna and Child. Fathers can be seen as an essay, where the intention is not to provide answers.

Text is abbreviation from a text by Stephanie Bremerich


Katoavat kuvat -Hiivagrammeja ja anthotypioita / Johanna Rotko 6.10 – 30.10.2016

Kotkan valokuvakeskuksessa avautuu 6. lokakuuta 2016 Johanna Rotkon ensimmäinen yksityisnäyttely. Esillä on eläviä kuvia, hiivagrammivalokuvia ja kasvivalotuksia.

Alkuvuonna 2016 Rotko kuvasi muotokuvia tuntemattomista ihmisistä ja heidän kasvoista tuli hänen tutkimuskohteitaan. Mallit Rotko metsästi työhuoneen läheisyydestä Kotkan Kirkkokadulta ja sen liepeiltä.
Taiteellisessa työssään Rotko tekee eläviä kuvia eli hiivagrammeja. Hän tutkii luontoa erilaisten mikrobiologiassa käytettävien kasvualustojen avulla. Näille elatusalustoille hän viljelee hiivaa ja valottaa uv-led-valojen avulla rasterikuvia. Kuva muodostuu noin 24 tunnin valotusprosessissa, kun kalvolle tulostettu musta rasterikuva suojelee hiivasoluja ja uv-säteet tappaa loput.
Rotko altistaa kuvaamansa muotokuvat luonnon armoille ja seuraa niitä valokuvaamalla, niin kauan kun alustalla tapahtuu jotain mielenkiintoista. Petrimaljojen rajatulle alueelle syntyy eri lajien välisiä konfikteja ja taisteluja, niille kasvaa homeita, bakteereja ja muita outoja otuksia. Niille syntyy luonnon muodostelmia, mielenkiintoista kasvua, värikästä, kaunista, lyhytaikaista kukoistusta ja myös paljon tuttuudellaan tylsiä, rumiakin ja jopa pelottavia lajeja, kertoo Rotko.

Projektin keskeiset kysymykset liittyvät Rotkon luontosuhteeseen, katoavaisuuteen, materian kiertokulkuun sekä
valokuvaukseen ja aikaan. Hän pohtii kuinka hänen omat tekonsa vaikuttavat luontoon ja ympäristöön. Vuonna 2016 Rotko laajensi taiteellista tutkimusta anthotypioihin, joissa vedostaa valokuvia kasviuutteiden valonherkkyyttä hyväksikäyttäen. Hän vedostaa valokuvia käyttäen muun muassa spiruliinaa, punajuurta, mustikkaa ja kahvia. Rotkoa kiinnostaa vedostustavan hitaus, luonnon valonherkkyys ja katoavaisuus.

Tulevaisuudessa Rotko jatkaa taiteellista tutkimustaan yhdistäen siihen enemmän tieteen menetelmiä ja välineitä. Hän kertoo että: ”Haluan tutkia lisää kasvien ja suomalaisten superfoodien valonherkkyyttä ja käyttäytymistä hiivagrammeissa. Haluan tulevaisuudessa keskittyä kasvualustoihin ja hiivaan sekä sen eri lajeihin, yhdessä tieteentekijöiden kanssa.” Rotkolle on tärkeää että hänen käyttämänsä aineet eivät ole myrkyllisiä vaan ovat jopa terveellisiä. Näin hän voi tehdä kaiken huoletta kotilaboratoriossaan eli keittiössään. Hiivagrammien loppusijoituspaikkahan on biojäteastia.

JOHANNA ROTKO, 2016
Johanna Rotko
johanna.rotko@gmail.com
www.johannarotko.com
www.hiivagrammi.fi
040 7606 745


Kolme – valokuvanäyttely 7.9. – 1.10. Manja Riihelä, Meri Selenius ja Timo Tuviala

Kolme – valokuvanäyttelyssä Manja Riihelä, Meri Selenius ja Timo Tuviala ovat kuvanneet aiheita, jotka ovat kiinnostaneet heitä jo pidemmän ajan. Kuvaajia yhdistää Kymenlaakson Opisto, jossa Selenius ja Tuviala olivat opiskelemassa valokuvausta kevätlinjalla 2014 ja Riihelä on toiminut valokuvauksen tuntiopettajana keväästä 2007.
juliste-A3-WEB
Kymenlaakson Opistolla on meneillään 120-vuotisjuhlavuosi.
Näyttely on avoinna yleisölle 7.9. – 1.10. Kotkan valokuvakeskuksessa, Vuorelankulma 2, 48100

Kotka Kasvikunta, Manja Riihelä
Koko ajan läsnä olevaa on vaikea huomata. Tutkin kuvissani kasveja, rikkaruohoiksikin nimettyjä tienvarsien ja jättömaiden selviytyjiä. Ne ovat samalla kestäviä ja herkkiä. Elämän kannalta ne ovat korvaamattomia.

Satulahuone, Meri Selenius
Olen kuvannut aina hevosia. Vietin v.2015 työelämäni antoisimmat kuukaudet kymenlaaksossa kilpahevosten parissa. Kaikista eläimistä voimaannuttavimpina koen juuri hevoset. Niiden lojaalius, nöyrätyömoraalisekä veistoksellinen ulkomuoto saavat sydämeni hymyilemään. Eläimille aika ei ole määre, luonto matkaa kiertoaan sykleissä. Harmoninen ajattomuus sekä hevosten levollisuus ovat kuvissani vahvasti läsnä. Rakkaudesta ja kunnioituksesta hevosiin.

Muotokuvia, Timo Tuviala
Muotokuvaus on kahdenkeskinen keskustelu. Kun keskusteluun lisätään kamera, valoa ja varjoa sekä ripaus luovuutta syntyy muotokuva. Kuva, jonka kautta välittyy mallin persoona sekä hänen sen hetkinen maailmansa Muotokuvien ottaminen on yksi mielenkiintoisimmista valokuvauksen osa-alueista. Se on myös haaste johon on ilo tarttua yhä uudestaan ja uudestaan.


4.8.−4.9.2016 Svetlana Bachevanovan näyttely: Pine Ridge – lakota-intiaanien reservaatti

Bulgarialaisen valokuvaajan Svetlana Bachevanovan valokuvia tämän päivän Pine Ridgen intiaanireservaatista on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa Kotkan Valokuvakeskuksessa 4.8.−4.9.2016.

lue lisää »


Eläintilojen arkea eläinten näkökulmasta
Kotkan valokuvakeskuksessa | Kymen Sanomat

Punaturkkinen kettu katsoo näyttelykävijää häkin ristikoiden läpi. Vastakkaisella seinällä on kuva lattialla kuolleena makaavasta emakosta pikkuporsaineen.

Lähde: Eläintilojen arkea eläinten näkökulmasta Kotkan valokuvakeskuksessa | Kymen Sanomat


Muistatko Brasilian rikollisjengeissä varttuneen Juha Vaskun?
+VIDEO

Tässä miehen tarina. Koko juttu löytyy täältä: lue lisää »


Oikeutta eläimille ja Animalian Kotkan alueosasto
järjestävät Kotkan Valokuvakeskuksessa eläinoikeusaiheisen taidenäyttelyn 15.6.–24.6.2016.

Oikeutta eläimille ja Animalian Kotkan alueosasto järjestävät Kotkassa eläinoikeusaiheisen taidenäyttelyn.

Näyttely on avoinna 15.6.–24.6.2016.
ti–pe klo 12–18, la–su klo 12–16. Maanantaisin galleria on suljettu.

Kotkan Valokuvakeskus, Vuorelankulma 2.

animalia näyttely

Katso, elämä

Katso, elämä -näyttely pysäyttää katsomaan kasvoista kasvoihin elämää, jonka olemassaoloa meidän ei haluttu todistavan. Se kääntää katseen myös elinympäristöihin, joihin tämä elämä oli vangittu ilman mahdollisuutta valita toisin. Näyttely on muisto niille tunteville, kokeville ja tietoisille olennoille, joiden karu kohtalo oli syntyä ja kuolla eläinteollisuuden tuotantovälineenä. Se on myös muistutus, että tämä vaiettu enemmistö elää nytkin maapallolla eläinteollisuuden jatkuvasti uusintamana resurssina.

Aktivistit ovat jo vuosia dokumentoineet suomalaista eläinteollisuutta ja tuoneet sen todellisuutta päivänvaloon. Laaja valokuvamateriaali eläintiloilta on paljastanut sen, minkä taloudellista etua tavoitteleva eläinteollisuus on halunnut piilottaa: tuotantoeläinten kokeman kärsimyksen massamittaisuuden ja systemaattisuuden. Katso, elämä -näyttely luotaa tätä valokuvamateriaalia uudesta näkökulmasta: se tarkentaa olennaisiin ja paljosta kertoviin hetkiin, joita aktivistien kameraan on tallentunut. Se katsoo eläintiloille vangittua elämää mainosten ja mielikuvien takana.

Huomaamme, että kun katsomme eläinten elämää, tämä elämä katsoo samalla takaisin. Sian, kanan, tarhaketun tai vasikan kasvoissa kohtaamme aina jonkun, joka itse tarkkailee maailmaa, tilastojen takaa ja massatuotannon uumenista. Eläin katsoo uteliaana, pelokkaana, kärsivänä, aistivana, tuntevana ja ennen kaikkea aina yksittäisenä: nimettömyydessäänkin ainutkertaisena tarinana syntymästä kuolemaan.

Näyttelyn on tehnyt Oikeutta eläimille -järjestö.

 

Kuvia eläinkuvasta

Sadut, nuortenkirjat, mainonta, kouluopetus, vanhempien tarinat ja kaikki muu eläimiä käsittelevä materiaali muokkaavat eläinkuvaamme.

Erityisen vääristynyt kuva meillä on maatalouden miljoonista eläinyksilöistä. Mielikuvissamme esiintyy myyttiselle 50-luvulle sijoittuva käsitys maatilasta muutamine pihalla käyskentelevine eläimineen. Vääristynyt mielikuva pysyy sitkeästi, vaikka on selvää, että niin ei voi olla nykyisellä eläintuotteiden kulutuksen määrällä.

Keskeinen osa eläinoikeuskampanjointia on tämän vääristyneen eläinkuvan, tai eläintuotantokuvan, murtaminen. Kun saamme tietää, että mielikuvamme eläinten kasvatuksesta ei vastaakaan nykyistä käytäntöä, alamme ajatella.

Näyttelyssä on kanadalaisen valokuvaajan Jo-Anne McArthurin We Animals -projektin valokuvia eläinyksilöistä ja eläinten puolesta kampanjoivista ihmisistä.

Näyttelyn toteuttaa Animalian Kotkan alueosasto.

 

Avajaisia vietetään keskiviikkona 15.6.2016 alkaen klo 18 . Animalian Kotkan alueosasto tarjoaa avajaistilaisuudessa vegaanista purtavaa.

Näyttelyn yhteydessä Kotkan Animalia tarjoaa myös vegebrunssin lauantaina 18.6. kello 12–15.

Animalian uusien aktiivien tapaaminen kaikille toiminnasta kiinnostuneille järjestetään sunnuntaina 19.6. kello 14.

animalia näyttely kutsu


Kotkan Valokuvakeskuksessa eläinoikeusaiheinen taidenäyttely
15.6.–24.6.2016.

animalia näyttely kutsu


Juha Vasku –
Tuska toi aiheen taiteeseen

Kymen Sanomat 4.6.2016 teksti Krista Kierikka, kuva Kimmo Seppälä.

Kolme kertaa Juha – Juha Vaskun näyttely Kotkan Valokuvakeskuksessa 19. kesäkuuta asti. Näyttely on avoinna ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16.


Kipeät muistot taidekuviksi

Kaupunkilehti Ankkuri 1.6.2016. Juha Vaskun näyttely Kotkan Valokuvakeskuksessa 19. kesäkuuta asti.

ankkuri vasku (86)

ankkuri vasku2 (86)


« sivu 1, 2, 3, 4 ... 11, »